Helokivi Group Salpausselän kisojen paikalliseksi pääyhteistyökumppaniksi pitkällä sopimuksella

Helokivi Group tunnetaan pitkäaikaisena ja vastuullisena toimijana logistiikan, maanrakentamisen, viherrakentamisen ja viheralueiden ylläpidon aloilla. Lahdessa syntyneen ja edelleen kaupungissa toimivan Helokivi Groupin juuret ulottuvat 1960-luvulle, ja yhtiö työllistää satoja ammattilaisia Päijät-Hämeen sekä Etelä- ja Keski-Suomen alueilla.
Salppuri Oy:n kaupallinen johtaja Jari Pohjonen korostaa sopimuksen merkitystä:
– Meillä on jo nyt pitkä yhteistyöhistoria Helokiven kanssa, mutta tämä on ensimmäinen yhteistyökumppanisopimus, joka kattaa jo nyt tulevat MM-kisat vuonna 2029. Sopimus on meille merkittävä ja hieno osoitus siitä, miten vahvaa paikallista sitoutumista ja yhteisöllisyyttä Lahdesta löytyy. On tärkeää, että alueen yritykset näkevät Salpausselän kisat paitsi urheilutapahtumana, myös yhteisenä näyttämönä koko Päijät-Hämeen elinvoimalle.

– Haluamme olla mukana tukemassa urheilua ja merkittäviä tapahtumia. Salpausselän kisat on juuri sellainen, osa suomalaista urheiluperinnettä ja paikallista identiteettiä. Kisoilla on samat arvot kuin meillä: vastuullisuus, yhteisöllisyys ja tekemisen laatu. Haluamme omalta osaltamme mahdollistaa kisojen jatkumoa ja kehittymistä tulevaisuudessa.
Siistihuollon, Vihervarikon ja Pihasiistiksi Oy:n toimitusjohtaja Joni Puoliväli vahvistaa kollegansa sanoja:
– Haluamme olla monessa mukana, ja näemme tärkeänä olla tukemassa juuri tällaista toimintaa, joka vahvistaa osaltaan välillisesti myös juniorityötä heidän matkallaan kohti huippu-urheilijan uraa.
Helokivi Groupin liiketoimintaa edustavat Kuljetusliike Helokivi, Kuljetus ja Maanrakennus Reponen, Pihasiistiksi, Vihervarikko, Suomen Katukaivuu sekä uusi kiinteistöhuoltoyritys Siistihuolto. Yritys toimii laajasti Päijät-Hämeessä ja sen ulkopuolella – ja tuo yhteistyön myötä myös omia asiakkaitaan ja verkostojaan kokemaan Salpausselän kisojen ainutlaatuista tunnelmaa.
Lisätiedot:
Joni Helokivi
Kehitysjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja
+358 10 281 1101
joni.helokivi@helokivi.fi
Jari Pohjonen
Kaupallinen johtaja
+358 44 987 2107
jari.pohjonen@lahtiskigames.com
Tutustu myös näihin


